location_searching Etsi päiväkoti mail Lähetä viesti cabin Sovi tutustuminen contract_edit Tee hakemus

Vinkkejä poikkeustilanteen käsittelyyn lapsen kanssa

Artikkelit
eyeglasses
Lukuaika: 2 min
calendar_month
27.03.2020

Vinkkejä poikkeustilanteen käsittelyyn lapsen kanssa

(Tämä teksti on julkaistu koronapandemian alkuvaiheessa 27.3.2020.)

Pienet lapset ovat luonnostaan uteliaita. He ihmettelevät jatkuvasti ympäröivää maailmaansa ja tekevät siitä havaintoja. Lapset rakentavat käsitystään maailmasta havaintojensa perusteella. He tarkkailevat läheistensä puheita ja toimia. Lapset ovat varmasti huomanneet, että tässä ajassa on jotakin erikoista ja erilaista. Sana korona vilisee aikuisten puheissa ja aikuiset saattavat vaikuttaa turhautuneilta. Jotain on meneillään. Ollaan enemmän kotona, käsiä pestään huolellisemmin, mummia ja vaaria nähdään harvemmin. Lapset kuulevat ja tuntevat, mitä heidän ympärillään tapahtuu, vaikka olisivatkin omissa puuhissaan.

Lapsella on oikeus tulla kuulluksi

Lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja hänellä tulee olla tunne siitä, että häntä kuunnellaan ja hänen sanomisillaan on merkitystä. Nyt poikkeuksellisena aikana lasta on tärkeä kuunnella erityisen herkällä korvalla. Keskustelulle lapsen kanssa kannattaa luoda rauhallinen hetki, jolloin lapsen on helppo ja turvallinen puhua aikuiselle. Lapsille pandemiasta kannattaa puhua rehellisesti, ikätasoisesti ja tuoda keskustelu mahdollisimman konkreettiselle tasolle.  Mitä pienempi lapsi, sitä konkreettisemmin. Viruksesta kertoessa voi vaikka piirtää samalla tai muuten havainnollistaa asioita. Lapsen kanssa voidaan käydä läpi, mitä tämä tarkoittaa heidän elämässään. Mitä muutoksia on edessä ja miksi toimimme kuten toimimme. Käsipesua voidaan harjoitella yhdessä ja puhua samalla käsihygienian merkityksestä virusten leviämisessä.

Varmista aika ja tila leikille

Lapselle faktatietoja tärkeämpää on tieto siitä, ettei hänen tarvitse huolehtia maailman menosta ja ettei hän jää huolensa kanssa yksin. Lasta kannattaa kuunnella ja pitää tunnelma kotona mahdollisimman kepeänä. Säännöllinen päivärytmi tukee turvallisuuden tunnetta. Leikki on lapsen tapa jäsentää ajatuksiaan ja juuri leikkiessä lapset usein käsittelevät mieltään askarruttavia asioita. Aikuisen tehtävä on huolehtia, että lapsen elämässä säilyy ilo ja hassuttelu turvallisessa ympäristössä. Aikuisten fyysinen ja emotionaalinen läheisyys on se, mitä he tarvitsevat. Se viestii heille, että kaikki järjestyy. Lapset elävät hetkessä – otetaan niistä kaikki ilo irti.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Uusimmat artikkelimme

Huomenta Suomi: Luontopäiväkodissa ulkoilusta nautitaan säässä kuin säässä
Pilke mediassa
MTV:n toimittaja vieraili tänään tiistaina 11.11.2025 aamulla helsinkiläisen Pilke Luonnossa kotonaan Sotkankodon pihalla tutustumassa lasten aamupuuhiin ulkona.
Lue lisää
Kirkkonummelle aukeaa perhekahvila kotona oleville vanhemmille 
Pilke tiedottaa
Murut Solstugan -päiväkodin tiloihin Heikkilään aukeaa perhekahvila maanantaina 10.11.2025. Perhekahvila järjestetään maanantaisin 10.11., 24.11. ja 8.12. klo 9–11 osoitteessa Heikkiläntori 2 B, 02400 Kirkkonummi. 
Lue lisää
Leikin ja laulun kautta englanti arkeen - näin kielipäiväkoti tukee lapsen kasvua ja kehitystä 
Artikkelit
Miten päiväkoti-ikäiset lapset hyötyvät englanninkielisestä varhaiskasvatuksesta ja kenelle se sopii? Lue artikkelistamme Pilke Playschoolin kokeneen päiväkodin johtajan kokemuksia.
Lue lisää