Tietoa perheille, kun lapsi aloittaa päiväkodissa

Tervetuloa Pilkkeen varhaiskasvatukseen!
Mitä ensimmäisinä päiväkotipäivinä tapahtuu? Päiväkotitaipaleen aloitus on iso askel pienen lapsen elämässä, ja usein se jännittää koko perhettä. Ensimmäisten päiväkotipäivien kulku riippuu paljon lapsesta itsestään: jotkut lapset ovat luonnostaan uteliaita ja innokkaita, toiset lämpenevät hitaammin ja kaipaavat aluksi enemmän rutiineja ja lämmintä syliä.
Pilkkeellä on 20 vuoden kokemus päiväkotitulokkaista. Kohtaamme jokaisen lapsen omana itsenään ja tunnistamme hänen yksilölliset taitonsa ja kiinnostuksensa. Näin osaamme valita myös toimivimmat keinot sujuvan päiväkotiarjen käynnistämiseksi. Myös yhteistyö kotien kanssa on tärkeässä roolissa.

Näin sujuu lapsen ensimmäinen päiväkotipäivä
Lapsen päiväkotitaival käynnistyy harjoittelulla, ”pehmeällä laskulla” hieman ennen varsinaisen varhaiskasvatuksen aloittamista, mistä sovimme jokaisen perheen kanssa aina erikseen. Kun ensimmäinen päiväkotipäivä lopulta koittaa, lapsi tulee jo valmiiksi tuttuun paikkaan ja tapaa ehkä jo tuttuja kavereitakin.
Lasta on vastassa päiväkodin aikuinen: hän toivottaa lapsen tervetulleeksi ja ohjaa tämän omalle naulakolle, jonne jätetään päivän aikana tarvittavat varusteet: vaihtovaatteet, sadeasu, unilelu ja vaipat.
Käsienpesun jälkeen on aika toivottaa äidille tai isälle mukavaa päivää! Tässä vaiheessa voi ensikertalaiselle tulla helposti itku – niin lapselle kuin aikuisellekin. Tilanne on tunteikas, mutta vakuutamme: lapsi pärjää kyllä. Vanhemman tehtävä on vaikeampi. Mutta mitä reippaammin tässä vaiheessa lapsen hyvästelee, sen helpommin päivä lähtee käyntiin.
Päiväkotipäivä noudattaa pääpiirteissään aina samaa kaavaa, ja lapsi oppii nopeasti, milloin koittaa uloslähdön aika, milloin askarrellaan tai rauhoitutaan kuuntelemaan satua. Tutustu esimerkkipäiväohjelmaan!
Päivä kuluu nopeasti. Kun vanhempi tulee hakemaan lasta, toivomme, että kännykät ja kuulokkeet on sujautettu valmiiksi laukkuun. Vaihdamme vanhemman kanssa kuulumiset ja kerromme päivän kohokohdat. Sitten onkin aika sanoa hei hei – huomenna taas nähdään!

Mitä muuta tärkeää ja huomioitavaa päiväkodin aloittamiseen liittyy?
Yhteistyö kotien kanssa
Yhteistyömme perustuu avoimeen ja tasavertaiseen vuorovaikutukseen huoltajien ja päiväkodin välillä. Huoltajilla on ensisijainen kasvatusvastuu lapsesta. Yhteistyöllä tuemme lapsen kokonaisvaltaista kehitystä monipuolisella ja johdonmukaisella toiminnalla.
- Ennen varhaiskasvatuksen aloitusta sovitaan yhteinen tapaaminen, palvelusopimuksen aloituspäivä sekä aloituskeskustelun ajankohta.
- Varhaiskasvatuskeskustelut eli vasukeskustelut järjestetään päiväkodissa vuosittain. Niissä luomme yhteisiä linjoja ja tavoitteita sekä sovimme yhdessä siitä, miten lapsen yksilöllistä kehitystä, oppimista ja hyvinvointia edistetään varhaiskasvatuksessa
- Lapsen päivän sujumisesta ja päiväkodin toiminnasta kerromme perheille päivittäisissä kohtaamisissamme.
- Tiedotamme perheille etukäteen tulevista teemoista, toiminnasta, retkistä, juhlista ja tapahtumista. Näiden toteutumisesta koostamme jälkikäteen tietoa ja dokumentoimme tapahtunutta.
- Päiväkodeissa järjestetään koko perheen tapahtumia, jotka ovat mukava tapa tavata toisten lasten vanhempia ja osallistua toimintaan.
- Kodin ja päiväkodin välisenä tiedotuskanavana toimii myös toiminnanohjausjärjestelmä DaisyFamily. DaisyFamilyn kautta tehdään muun muassa hoitoaikavaraukset ja siellä kerrotaan päiväkodin tapahtumista. Jaamme ohjeen DaisyFamilyn käytöstä, kun lapsi aloittaa päiväkodissa.
Mitä mukaan päiväkotiin?
Ulkoilu on pukeutumiskysymys! Ulkoilemme päiväkodissa joka päivä. Poikkeuksellisissa sääolosuhteissa kuten kovalla helteellä tai ukonilmalla päiväkodin aikuiset tarvittaessa muuttavat ulkoilun kestoa.
Vaatteiden ja varusteiden tarkistuslista
- Riittävästi varavaatteita päiväkotiin.
- Sisä- ja ulkovaatteet erikseen, myös kesällä.
- Ehjät, siistit ja oikeankokoiset sadevaatteet. Vie sadevaatteet säännöllisesti kotiin puhdistettavaksi.
Muista myös nämä asiat ja tarvikkeet
- Tuo päiväkotiin sisäjalkineet tai sisätossut mukaan.
- Tuo tarvittaessa riittävä määrä vaippoja päiväkotiin.
- Voit pakata lapselle mukaan tutin, tuttipullon tai oman unilelun.
- Nimikoi kaikki lapsen henkilökohtaiset vaatteet, varusteet ja lelut.
- Tarkista lapsen naulakko päivittäin – siellä voi olla likapyykkiä!
Ruokailu
Otamme huomioon erityisruokavaliot. Kysy niistä lisää suoraan päiväkodista! Alle 12 kuukauden ikäiselle lapselle tarjoamme tarvittaessa äidinmaidonkorvikkeen.
- Huolehdimme, että meillä päiväkotiruoka on maittavaa, ravitsevaa ja mahdollisimman eettistä.
- Aamupalan ja välipalan valmistuksesta huolehtii Pilkkeen päiväkodeissa päiväkotihuoltaja.
- Pääsääntöisesti lounasruoka tuodaan päiväkoteihimme valmiina, ja ruoan valmistuksesta vastaavat yhteistyökumppanimme ympäri Suomea.
- Me Pilkkeellä toivomme lounasruoan toimittajiltamme lähiruoan käyttöä.
Juhlat
Muistamme lasten syntymäpäivät ja juhlistamme niitä sekä muita kalenterivuoden juhlia yhdessä päiväkodissa. Keskustele synttärijuhlan vietosta ja tarjoilusta päiväkodin aikuisten kanssa.
Jos lapsi sairastuu
Lapsille sattuu ja tapahtuu, ja vuotavat nenät ovat arkipäivää. Muutama perusasia on hyvä pitää mielessä:
- Päiväkodissa olevan lapsen tulee olla siinä kunnossa, että hän pystyy osallistumaan toimintaan ja ulkoiluun.
- Ilmoita päiväkotiin, kun lapsi sairastuu, merkitse tieto myös Daisyyn.
- Jos lapsi sairastuu päiväkotipäivän aikana, ilmoitamme siitä heti huoltajille. Sairas lapsi tulee hakea viipymättä kotiin.
- Tapaturman sattuessa ilmoitamme välittömästi huoltajille.
- Lääkärin hoitoa vaativat vammat hoidetaan joko lähimmässä kunnallisessa terveyskeskuksessa tai yksityisellä lääkäriasemalla.
Lapsen tuominen ja hakeminen päiväkodista
- Tuo ja hae lapsi päiväkodista aina samaan aikaan, jos se vain on mahdollista.
- Huomioi myös päiväkodin päivärytmi, ilmoita, jos lapsi tulee päiväkotiin myöhässä / myöhemmin.
- Kun tuot lapsen päiväkotiin, jätä hänet aina päiväkodin aikuisen huomaan ja hyvästele lapsi napakasti ja selkeästi. Huolehdi, että lapsi pesee kädet sisään tullessa.
- Jos olet jostain syystä myöhässä, etkä voi hakea lasta päiväkodin sulkemisaikaan mennessä, ilmoita siitä päiväkotiin heti.
- Puhuthan puhelut loppuun, ennen kuin tulet hakemaan lastasi päiväkodista!
- Kotiin lähtiessä vastuu lapsesta siirtyy huoltajalle tai hakijalle silloin, kun hän saapuu päiväkodin portista sisään.
- Ilmoita päiväkotiin lapsen sairastumisesta, poissaoloista tai tulevista lomista ja merkitse tieto myös DaisyFamilyyn.
- Huolehdi, että päiväkotiin annetut huoltajien ja varahakijoiden yhteystiedot ovat aina ajan tasalla. Varahakijan tulee olla täysi-ikäinen.
Lempeyden voimalla
Päiväkodin aloitus on iso elämänmuutos koko perheelle. Vanhempia saattaa mietityttää, miten lapsi sopeutuu varhaiskasvatukseen, tai saahan lapsi varmasti kavereita päiväkodissa. Pilkkeen päiväkodeissa aloittaa vuosittain satoja lapsia, ja jokainen uusi lapsi ja perhe kohdataan aina yksilöllisesti.
”Monia perheitä jännittävät ihan samantyyppiset asiat, ja kaikesta selvitään aina hyvin”, kertoo Pilke liikuntapäiväkoti Ilveslinnan johtaja Elina Kutila. Lue tästä lisää Elinan ajatuksia ja vinkkejä päiväkodin aloittamiseen: Uusi elämänvaihe vaikuttaa koko perheeseen – näin siitä selvitään

Viisi vinkkiä vanhemmille, kun lapsi aloittaa päiväkodissa
Usein kysyttyjä kysymyksiä päiväkodin aloituksen liittyen
Aamupalan ja välipalan valmistuksesta huolehtii Pilkkeen päiväkodeissa päiväkotihuoltaja.
Pääsääntöisesti lounasruoka tuodaan päiväkoteihimme valmiina, ja ruoan valmistuksesta vastaavat yhteistyökumppanimme ympäri Suomea.
Me Pilkkeellä toivomme lounasruoan toimittajiltamme lähiruoan käyttöä.
Moni vanhempi pohtii, miten lapsen päiväunet päiväkodissa sujuvat. Kaikille lapsille annetaan mahdollisuus lepoon/nukkumiseen nukkarissa, joka on rauhallinen ympäristö päivälevolle päiväkodissa.
Lasten aivot muovautuvat ja kehittyvät kiihkeimmin varhaislapsuudessa. Huima kehitys vaatii myös riittävän määrän lepoa ja unta. Tämän takia on tärkeää, että lapsi voi nukkua päiväunet päiväkodissa. Jos lapsi nukahtaa lepohetkellä, hänellä on tarve uneen ja sille suomme mahdollisuuden. On hyvä muistaa, että lapsen unentarve on aina yksilöllinen.
On myös tavallista, että lapsi ei nuku päiväkodissa. Tällöin hän rauhoittuu hetkeksi kuuntelemaan satua tai musiikkia ennen päivän muihin puuhiin palaamista. Jos lapsen päiväunet päiväkodissa mietityttävät, varhaiskasvatuksen ammattilaisemme juttelevat mielellään niistä kanssasi.
Kokemuksemme mukaan kyllä. Ymmärrämme, että jokainen lapsi on yksilö. Tuemme heitä varhaiskasvatuksen eri vaiheissa juuri sellaisella tavalla, kuin mitä lapsi tarvitsee.
Tiedämme myös, että tämä asia mietityttää monia perheitä. Kokemuksemme mukaan päiväkodin aloitusta voi kuitenkin helpottaa monin tavoin. Olemme koonneet tälle sivulle tietoa ja vinkkejä perheille kun lapsi aloittaa päiväkodissa.
Alla muutama käytännön vinkki, joilla lapsesi varhaiskasvatuksen aloitusvaihe sujuu kaikkien kannalta mahdollisimman mukavasti:
- Säännölliset varhaiskasvatusajat.
- Selkeä päivärytmi.
- Selkeä, lyhyt hyvästely lasta päiväkotiin tuodessa.
- Perheen myönteinen asennoituminen päiväkotiin.
- Avoin ihmettely on sallittua, meiltä saa aina kysyä! Ota yhteyttä suoraan päiväkotiin tai lähetä meille viesti/kysymyksesi.
Jokaisen päiväkodin arki rakentuu aina yksilöllisesti päiväkodin koon ja sen omien tavoitteiden mukaisesti. Päiväkotimme ovat auki joustavasti perheiden tarpeiden mukaan klo 6–18 välillä.
Loma-aikoina päiväkodeissa on vähemmän lapsia, sillä monet perheet lomailevat ja lapset ovat kotona. Siksi osa päiväkodeistamme on kiinni ja osa auki. Auki olevat päivystävät päiväkodit tarjoavat hoitopaikan kaikille niille alueen Pilkkeen päiväkotien lapsille, jotka tarvitsevat varhaiskasvatusta. Päivystävissä päiväkodeissa työskentelee Pilkkeen omia varhaiskasvattajia saman alueen eri päiväkodeista.
Ilmoitamme hyvissä ajoin tiedot loma-aikojen aukioloajoista ja alueen päivystävistä Pilke-päiväkodeista.
Kysy tarkemmat aukioloajat kunkin päiväkodin johtajalta: Pilke-päiväkodit ja yhteystiedot löydät täältä.
Esimerkkiaikataulu päiväkodin päivästä
6.00 - 7.00
8.00-8.30
8.30 -11
n. 11.15
n. 14.00
14.30
17.00
Hae päiväkotipaikkaa
Hae päiväkotipaikkaa tästäKysy lisää!
