Etsi päiväkoti Lähetä viesti Sovi tutustuminen Tee hakemus

Ruununmyllyn iltapäiväkerho

Aukioloajat
Ma-Pe klo 12-17
Hinnat

120 euroa/kk
Jos lapsi etukäteen ilmoittaen osallistuu toimintaan enintään 10 päivänä kuukaudessa, osallistumismaksu on puolet koko kuukauden hinnasta

Hakeminen

Kerhopaikkaa haetaan Hämeenlinnan kaupungilta.

Ruununmyllyn iltapäiväkerhossa lapsi osallistuu moninaiseen toimintaan turvallisessa ja virikkeellisessä ympäristössä


Ruununmyllyn iltapäiväkerhossa jokainen lapsi kohdataan yksilönä ja turvallisesti ammattitaitoisten ohjaajien toimesta. Tarjoamme lapsille päivittäin monipuolista ja ohjattua toimintaa sekä sisällä että ulkona. Toiminnassamme yhdistyvät yhdessä tekeminen, liikunta, luovuus ja vapaa leikki.


Harrastekerhojen sisältö vaihtelee kausittain. Koko lukuvuoden ajan toimivat askartelu- ja pallopelikerhot, joissa lapset pääsevät toteuttamaan itseään ja kokeilemaan erilaisia tekemisen tapoja. Ohjatun toiminnan vastapainoksi kerhopäivään kuuluu myös runsaasti aikaa omalle leikille. Erityisesti korostamme kaveritaitojen merkitystä sekä yhdessä toimimista ja toisten huomioimista.


Lapset pääsevät myös itse vaikuttamaan kerhon toimintaan ja sen sisältöihin. Järjestämme lastenkokouksia, joissa lapset voivat esittää omia toiveitaan, ideoitaan ja ajatuksiaan sekä osallistua toiminnan suunnitteluun.


Liikunta on yksi kerhomme painopisteistä ja se näkyy arjessamme päivittäin. Liikumme monipuolisesti esimerkiksi pallopelien, hippaleikkien, pomppimisen ja kiipeilyn parissa. Myös askartelulle on kerhossamme runsaasti aikaa, joten jokaiselle löytyy varmasti mielekästä tekemistä. Hyödynnämme toiminnassamme myös Ruununmyllyn lähialueen maastoja ja ympäristöä.


Kerhopäivän aikana huolehdimme myös läksyjen tekemisestä ja tarjoamme lapsille monipuolisen välipalan. Tavoitteenamme on tarjota lapsille turvallinen, aktiivinen ja viihtyisä iltapäivä, jossa jokainen saa olla oma itsensä, leikkiä, liikkua, oppia ja viettää aikaa yhdessä kavereiden kanssa.



Ruununmyllyn iltapäiväkerho - Näin löydät meille!
Ruununmyllyntie 32, 13210, Hämeenlinna

Usein kysyttyä

Esimerkkiaikataulu iltapäiväkerhon päivästä

Iltapäiväkerhojen aikataulu rakentuu aina yksikön koon ja tavoitteiden mukaisesti, joten tämä aikataulu on yleisarvio iltapäiväkerhopäivästä.

12–13.30

Iltapäiväkerhojen ovet aukeavat; ulkoilua / toimintatuokio

13.30–14.30

Välipala

14.30–15

Läksyt

15–16

Ohjattu toiminta / vapaa leikki

16 –17

Ulkoilua ja vapaata leikkiä, Kiitos päivästä, huomiseen!

Hae iltapäiväkerhopaikkaa

Hae paikkaa tästä

Hae iltapäiväkerhopaikkaa täältä

Kysy lisää

Hämeenlinna Aluekoordinaattori

Maiju Kosonen
040 191 8419
maiju.kosonen@pilkepaivakodit.fi

Ruununmyllyn koulu

Ruununmyllyntie 32
13210 Hämeenlinna
0447441244
ruununmylly@pilkepaivakodit.fi