Lauritsalan iltapäiväkerho
Lauritsalan iltapäiväkerhossa lapsi osallistuu moninaiseen toimintaan turvallisessa ja virikkeellisessä ympäristössä
Lauritsalan iltapäiväkerhossa lapsi osallistuu moninaiseen toimintaan turvallisessa ja virikkeellisessä ympäristössä osaavien ohjaajien läsnä ollessa. Läksyt tehdään aikuisen valvonnassa ja lapsi pääsee tutustumaan monipuolisesti liikuntaan, kädentaitoihin ja mediataitoihin ohjatun toiminnan kautta.
Iltapäiväkerhossa lapsi otetaan huomioon yksilönä ja häntä kannustetaan hyviin tapoihin, yhteistyöhön ja osallisuuteen. Koemme yhteistyön kodin ja koulun kanssa keskeisenä tekijänä lapsen kasvun ja kehityksen tukemisessa. Lapsen kokonaisvaltainen hyvinvointi on meille tärkeintä!
Usein kysyttyä
Pilkkeen iltapäiväkerhojen hinta vaihtelee kaupungin / kunnan mukaisesti, katso iltapäiväkerhokohtaiset tiedot kerhon verkkosivuilta. Esimerkiksi Helsingissä iltapäivätoiminta maksaa klo 16 saakka 100 eur/kk, ja klo 17 saakka 120 e/kk. Kunta- ja kaupunkikohtaisesti on mahdollista hakea asiakasmaksun vähennystä ja/tai perimättä jättämistä, lisätietoja iltapäiväkerhon sivulta ja oman kotikuntasi verkkosivuilta.
Iltapäivätoiminnan hakuaika on paikkakuntakohtaisesti maalis-toukokuussa seuraavana lukuvuotena alkavaan iltapäivätoimintaan. Iltapäiväkerhoihin voi hakea myös hakuaikojen ulkopuolella.
Päivittäinen tiedonvaihto tapahtuu hakutilanteiden lisäksi lapsen reissuvihon / kerhopuhelimen välityksellä. Lisäksi lapsellenne annetaan kotiin tuotavaksi tarpeen mukaan erillisiä tiedotteita, joissa esitellään iltapäiväkerhon tulevaa toimintaa ja mahdollisia retkiä. Kerho-ohjaajalta tai koordinaattorilta voi myös tarvittaessa varata erillisen ajan keskustelua varten. Kerholaisten huoltajille järjestetään syyskauden aikana vanhempainilta, jossa on mahdollisuus keskustella ajankohtaisista asioista kerhotoimintaan liittyen sekä ohjaajien että koordinaattorin kanssa.
Vanhemmat / huoltajat ilmoittavat toimintakauden alussa kerho-ohjaajalle lapsen koulupäivien loppumisajat, jotta kerhossa osataan odottaa lasta oikeaan aikaan. Mikäli lapsi ei tule kerhoon, ohjaaja on yhteydessä vanhempiin.
Vastaavasti, jotta ohjaaja ei huolestu turhaan, tulee vanhempien ilmoittaa kaikista lapsen poissaoloista kerhoon.
Kotiinlähtöajoista sopiminen tapahtuu aina aikuisten kesken, joten lapsi ei voi tulla kerhoon ja ilmoittaa esim. kaverille kotiinlähdöstä. Lasten kännykät pidetään kerhoaikana suljettuina ja viestittäminen tapahtuu kerhopuhelimen kautta ohjaajille.
Toiminnassamme korostuu ulkoilu ja liikunta, koska olemme todenneet sen tärkeäksi vastapainoksi koulupäivälle. Myös vanhemmat ovat toivoneet, että kerhoissamme ulkoiltaisiin mahdollisimman paljon. Puettehan lapsenne niin, että hän voi osallistua kaikkeen toimintaan. Säänmukaiset vaatteet lapsella aina päällä/mukana (sadetakki, ulkohousut, kumisaappaat, lapaset…)
Lapsellanne tulisi olla kerhossa sisävaatteita ja lapasia varalla, varsinkin märkinä vuodenaikoina, jolloin vaatteet saattavat kastua jo koulupäivän aikana eikä kaikissa iltapäiväkerhoissa ole kuivatusmahdollisuuksia märille vaatteille.
Lapsille tarjotaan iltapäiväkerhossa välipala, jossa huomioidaan mahdolliset ruoka-ainerajoitukset ja allergiat. Välipala ei korvaa päivän toista lämmintä ateriaa.
Vanhempien / huoltajien tulee ilmoittaa kaikista lapsen poissaoloista kerhoon, jotta kerho-ohjaaja ei huolestu turhaan.
Esimerkkiaikataulu iltapäiväkerhon päivästä
12–13.30
Iltapäiväkerhojen ovet aukeavat; ulkoilua / toimintatuokio
13.30–14.30
Välipala
14.30–15
Läksyt
15–16
Ohjattu toiminta / vapaa leikki
16 –17
Ulkoilua ja vapaata leikkiä, Kiitos päivästä, huomiseen!