Etsi päiväkoti Lähetä viesti Sovi tutustuminen Tee hakemus

Pilke päiväkodit avaa liikuntapainotteisen päiväkodin Mikkeliin

Pilke tiedottaa
Lukuaika: 1 min
14.04.2023

Pilke avaa liikuntapainotteisen, 58-paikkaisen päiväkoti Kiepin Mikkeliin Nuijamiestenkadulle elokuussa 2023.

Kieppi on liikuntapainotteinen päiväkoti 0–5-vuotiaille lapsille. Päiväkodin tavoitteena on liikunnan riemun ja liikunnallisen elämäntavan löytäminen. Liikuntapainotteisuus toteutuu päiväkodin arjessa esimerkiksi retkeilynä, päivittäisinä pihaleikkeinä, viikoittaisina liikunnallisina musiikkihetkinä ja ohjattuina liikuntatuokioina. Päiväkodissa kokeillaan myös monipuolisesti erilaisia liikuntalajeja esimerkiksi uintia, nassikkapainia ja pyöräilyä.

”Päiväkodissa järjestetään mahdollisesti myös esiopetusta syksystä 2024. Varhaiskasvatuksen toteuttamisessa koemme tärkeänä lasten leikin, oivaltamisen ja osallisuuden toteutumisen lämpimässä vuorovaikutuksessa kasvattajien kanssa. Lasten päivään sisältyy liikuntapainotteisuuden lisäksi monipuolista toimintaa uuden päiväkodin sisätiloissa, pihalla ja retkillä varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti.” kertoo Pilkkeen asiakkuusjohtaja Riikka Mattsson.

 

Havainnekuva Mikkelin liikuntapäiväkoti Kiepistä.

Päiväkotiin haetaan palveluseteliä Mikkelin kaupungilta. Pilkkeellä on ennestään kaksi päiväkotia Mikkelissä, musiikkipäiväkoti Sävelpolku Tupalassa ja tiedepäiväkoti Sirius Kirkonvarkaudessa.

Lisätietoja: Riikka Mattsson, asiakkuusjohtaja, Pilke päiväkodit Oy p. 040 579 9066 riikka.mattsson@pilkepaivakodit.fi

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Uusimmat artikkelimme

Huomenta Suomi: Halloween lasten silmin
Pilke mediassa
MTV Huomenta Suomi vieraili 29.10.2026 helsinkiläisessä Playschool Taikavuoressa. Kurkkaa videolta päiväkodin Halloween-tunnelmaan!
Lue lisää
10 vuotta kohtaamisia, leikkiä ja yhdessäoloa Pilkkeen perhekahviloissa
Artikkelit
Pilkkeen perhekahvilat täyttävät 10 vuotta – paikallisten päiväkotien ovet ovat olleet avoinna lapsiperheille jo vuosikymmenen ajan. Perhekahvila on maksuton ja avoin kohtaamispaikka oman lähialueen vanhemmille ja lapsille.
Lue lisää
Pilke kouluttaa: Pilke-Akatemiassa syvennytään tunnetaitoihin ja turvallisen arjen käytäntöihin
Artikkelit
Pilke-Akatemian koulutuksilla vahvistamme laatua, sujuvaa arkea ja yhteistä toimintakulttuuriamme. Lue syyskauden 2026 ajankohtaisista koulutuksistamme.
Lue lisää