Etsi päiväkoti Lähetä viesti Sovi tutustuminen Tee hakemus

Pilkkeen toimitusjohtaja Mari Puoskari nimitetty Dibberin toimitusjohtajaksi Ruotsissa

Pilke tiedottaa
Lukuaika: 1 min
26.03.2024

Pilke päiväkodit Oy:n toimitusjohtaja Mari Puoskari on nimitetty Dibber Sverige AB:n toimitusjohtajaksi, ja hän johtaa jatkossa molempia yrityksiä. Ruotsin Dibber kuuluu Pilkkeen kanssa samaan kansainväliseen Dibber-konserniin.

Mari Puoskari aloittaa uudessa tehtävässään 2.4.2024.

– Otan työn vastaan innostuneena. Olemme Suomessa saaneet Pilkkeen toiminnan nousu-uralle uuden strategian ja vahvan johtoryhmän luotsaamana. Tämä työ Suomessa jatkuu edelleen. Samaan aikaan meillä on toiminnassamme paljon samankaltaisuuksia Ruotsin kanssa, ja meitä yhdistää yhteinen varhaiskasvatuksen arvomaailma sekä pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta. Uskon, että jatkossa voimme oppia entistä enemmän toistemme kokemuksista sekä rakentaa lasten opintietä ja laadukasta varhaiskasvatusta, Mari Puoskari sanoo.

Ruotsissa Dibberillä on 86 päiväkotia sekä 13 yksityistä peruskoulua.

– Lämmin kiitos Ruotsin Dibberiä johtaneelle Pontus Loswickille hänen hienosta työurastaan Dibber-yrityksessämme. Olen iloinen, että Pontuksen hyvää työtä tulee jatkamaan Mari Puoskari, joka tuntee Dibberin ja tapamme toimia. Uskon, että löydämme entistä enemmän mahdollisuuksia jakaa kokemuksia ja hyviä käytäntöjä näiden kahden maan välillä, Dibberin toimitusjohtaja Morten Vårdal sanoo.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Uusimmat artikkelimme

Huomenta Suomi: Halloween lasten silmin
Pilke mediassa
MTV Huomenta Suomi vieraili 29.10.2026 helsinkiläisessä Playschool Taikavuoressa. Kurkkaa videolta päiväkodin Halloween-tunnelmaan!
Lue lisää
10 vuotta kohtaamisia, leikkiä ja yhdessäoloa Pilkkeen perhekahviloissa
Artikkelit
Pilkkeen perhekahvilat täyttävät 10 vuotta – paikallisten päiväkotien ovet ovat olleet avoinna lapsiperheille jo vuosikymmenen ajan. Perhekahvila on maksuton ja avoin kohtaamispaikka oman lähialueen vanhemmille ja lapsille.
Lue lisää
Pilke kouluttaa: Pilke-Akatemiassa syvennytään tunnetaitoihin ja turvallisen arjen käytäntöihin
Artikkelit
Pilke-Akatemian koulutuksilla vahvistamme laatua, sujuvaa arkea ja yhteistä toimintakulttuuriamme. Lue syyskauden 2026 ajankohtaisista koulutuksistamme.
Lue lisää