Etsi päiväkoti Lähetä viesti Sovi tutustuminen Tee hakemus

Verkkouutiset: Tutut leikit pitävät yhä pintansa päiväkodeissa

Pilke mediassa
Lukuaika: 1 min
12.06.2026

Lasten suosikkileikit ovat pysyneet samoina sukupolvesta toiseen – myös päiväkodeissa. Verkkouutiset ja Ilta-Sanomat uutisoivat Pilkkeen tekemästä kyselystä päiväkotilasten vanhemmille, mitkä ovat lasten suosikkileikkejä ja millaisia omia leikkimuistoja aikuisilla on.

Kyselyn mukaan lasten suosikkileikit ovat päiväkodissakin vuodesta toiseen ajattomia: kotileikkejä, roolileikkiä, legoilla rakentelua, tuttuja pihaleikkejä.

Lasten vanhemmat muistelevat puolestaan, että heille itselleen ei ole jäänyt kaikista leikeistä kivoja muistoja. Lisäksi vanhemmat kiittävät päiväkotien leluja ja leikkivälineitä, turvallisuutta, laatua ja monipuolisuutta, myös roolien suhteen.

”Tuttujen leikkien lisäksi lapset nauttivat metsäretkistä. Parhaita leikkejä syntyy luonnossa, missä ei ole leluja vaan mielikuvitus pääsee valloilleen”, kertoo Pilke-päiväkodin johtaja Sanna-Kaisa Kuronen Jyväskylästä.

Lue Verkkouutisten juttu (julkaistu 2.6.2026 verkkolehdessä) tästä: Tutut leikit pitävät yhä pintansa päiväkodeissa

Lue tästä Ilta-Sanomien juttu (julkaistu 4.6.2026 verkkolehdessä): Kysely: Lapsuuden suosikkileikeistä jäi ikäviä muistoja – etenkin yksi asia aiheutti harmia

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Uusimmat artikkelimme

Huomenta Suomi: Halloween lasten silmin
Pilke mediassa
MTV Huomenta Suomi vieraili 29.10.2026 helsinkiläisessä Playschool Taikavuoressa. Kurkkaa videolta päiväkodin Halloween-tunnelmaan!
Lue lisää
10 vuotta kohtaamisia, leikkiä ja yhdessäoloa Pilkkeen perhekahviloissa
Artikkelit
Pilkkeen perhekahvilat täyttävät 10 vuotta – paikallisten päiväkotien ovet ovat olleet avoinna lapsiperheille jo vuosikymmenen ajan. Perhekahvila on maksuton ja avoin kohtaamispaikka oman lähialueen vanhemmille ja lapsille.
Lue lisää
Pilke kouluttaa: Pilke-Akatemiassa syvennytään tunnetaitoihin ja turvallisen arjen käytäntöihin
Artikkelit
Pilke-Akatemian koulutuksilla vahvistamme laatua, sujuvaa arkea ja yhteistä toimintakulttuuriamme. Lue syyskauden 2026 ajankohtaisista koulutuksistamme.
Lue lisää