Pilke kouluttaa: Pilke-Akatemiassa syvennytään tunnetaitoihin ja turvallisen arjen käytäntöihin
Syksyllä 2026 jatkamme Pilke-Akatemiassa tunnetaitoihin syventymistä ja vahvistamme turvallisuusosaamista. Lisäksi tarjolla on runsaasti koulutuksia varhaiskasvatuksen ajankohtaisista aiheista päiväkotien henkilöstölle ja johtajille.
Tunnesäätely ja tunnetaidot ovat edelleen tärkeä osa Pilkkeen pedagogista kehittämistä ja lempeää toimintakulttuuria.
Alkuvuodesta Pilke-Akatemiassa alkoi uusi koulutuskokonaisuus, jossa Pilkkeen henkilöstö saa mahdollisuuden syventää osaamistaan kasvatustieteen tohtori Jouni Veijalaisen Tunnetaitojen ammattilainen -koulutuksessa.

Koulutus jatkuu läpi syksyn ja siinä paneudutaan monipuolisesti päiväkoti-ikäisen lapsen tunnetaitojen tukemiseen. Jounin ajatuksia tunnetaidoista voi lukea sivuillamme julkaistusta haastattelusta:
Turvallisuus on Pilkkeellä aina ajankohtaista
Turvallisuus on Pilkkeellä arjen perusta, joka näkyy sekä ennakoivana varautumisena että päivittäisinä toimintatapoina päiväkodeissamme ja iltapäiväkerhoissa.
Psykologinen turvallisuus on tärkeä osa lempeää toimintakulttuuriamme – jotta jokainen voi tuntea olonsa turvalliseksi, arvostetuksi ja kuulluksi joka päivä.
Turvallisuusosaamista vahvistetaan myös tänä syksynä Akatemia-koulutuksissa niin henkilöstölle kuin johtajille. Fyysisen turvallisuuden rinnalla vaalimme psykologista turvallisuutta, joka on tärkeä osa lempeää toimintakulttuuriamme: haluamme, että niin lapset kuin aikuisetkin voivat tuntea olonsa turvalliseksi, arvostetuksi ja kuulluksi joka päivä.
Syksyllä aluejohtajat, päiväkotien johtajat ja apulaisjohtajat osallistuvat MAPA-koulutuksiin (Management of Actual or Potential Aggression), jotka vahvistavat valmiuksia kohdata haastavasti tai aggressiivisesti käyttäytyviä henkilöitä turvallisesti ja ennakoivasti.
Lue: Lasten turvallisuus päiväkodissa – miten siitä huolehditaan?
Ajankohtaisia koulutuksiamme pedagogiikasta johtamiseen
Tunnetaitojen ja turvallisuusteemojen lisäksi syksyn 2026 Pilke-Akatemiassa on tarjolla runsaasti koulutuksia varhaiskasvatuksen ajankohtaisista aiheista.
Esillä ovat muun muassa laadukas pedagogiikka, oppimisympäristöt, ryhmänhallintataidot, monikielisyys, luonto- ja tiedekasvatus sekä johtamisen ja työhyvinvoinnin teemat. Näin jokainen pilkeläinen voi kehittää osaamistaan ja löytää uusia näkökulmia omaan työhönsä.
Tämä on Pilke-Akatemia
Pilke-Akatemia on Pilkkeen sisäinen koulutus- ja kehittämisohjelma, jonka laajaan tarjontaan kuuluu esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja pedagogiikan erityiskysymyksiin liittyviä teemoja, työhyvinvoinnin kehittämistä, johtamiskoulutusta, erilaisten järjestelmien ja alustojen koulutusta, viestinnän ja markkinoinnin klinikoita, henkilöstöhallinnon käytäntöjä sekä monia ajankohtaisia ammatillista osaamista syventäviä koulutuksia.
Pilke-Akatemian kautta on myös mahdollista täydentää opintojaan yhteistyökumppaniemme kanssa järjestetyissä koulutusohjelmissa. Pilke-Akatemia haastaa pohtimaan omia urahaaveita ja tekee niiden toteuttamisen mahdolliseksi.