Hae päiväkotipaikkaa

Pilke-Akatemia: Noora Koponen tarjoaa näkökulman erityislasten perheiden kokemuksiin

Artikkelit
eyeglasses
Lukuaika: 4 min
calendar_month
26.09.2024

Miten erityislapsiperheitä kohdataan varhaiskasvatuksessa? Tämän syksyn aikana Pilkkeen omassa kehitys- ja koulutusohjelmassa Pilke-Akatemiassa kuullaan erityislasten perheiden kokemuksia, kun kouluttajaksi saadaan erityislapsen äiti, kirjailija ja Leijonaemot ry:n toiminnanjohtajana toimiva Noora Koponen.

Noora Koponen on autistisen lapsen äiti, puhuja ja kirjailija. Toiminnanjohtajan työn ohella hän pitää asiantuntijapuheenvuoroja ja koulutuksia muun muassa siitä, millaista erityislasten ja heidän perheidensä kohtaaminen ja tukeminen voisi parhaimmillaan olla. 

– Tärkein tehtäväni on tiedon ja ymmärryksen lisääminen erityislasten ja heidän perheidensä asioista. Haluan kutsua varhaiskasvatuksen ammattilaisia entistä rohkeammin vahvistamaan erityislasten perheiden, vanhempien ja lasten itsetuntoa. Kun pohja on vahva, se kantaa vaikeissakin tilanteissa, Koponen sanoo. 

Sillä, miten eri ammattilaiset kohtaavat erityislapsia tai heidän perheitään on valtavan suuri merkitys. Noora Koponen painottaa, että erityislasten perheet – kuten kaikki vanhemmat – toivovat, että heidän lapsensa nähdään omana ihanana itsenään. 

– On tärkeää kuulla myös lapsen vahvuuksista. Vanhempia rauhoittaa tunne siitä, että varhaiskasvatuksessa on haluttu ymmärtää lasta, haastavista hetkistä huolimatta.

Koulutuksissa keskitytään erityislapsiperheen kohtaamiseen 

Noora Koponen pitää pilkeläisille kaksi videoina toteutettavaa koulutusta syksyn aikana.

Ensimmäinen koulutus on nimeltään Kosketus erilaiseen maailmaan. Koposen mukaan lapseen liittyvien asioiden sanoittaminen neutraalisti tai vahvuuksien näkökulmasta on erityislapsiperheiden vanhemmille hyvin tärkeää. Näin saadaan rakennettua kokemusta siitä, että kaikki aikuiset ovat lapsen puolella.

-Lapsen haasteita ja erilaisuutta ei tarvitse alleviivata. He tietävät jo valmiiksi, mikä heille on vaikeaa tai mitä he eivät osaa yhtä hyvin kuin muut. Minua itseäni kantavat edelleen ne lukuisat rohkaisevat asiat, mitä oman lapseni päiväkodin aikuiset kertoivat siitä, mitä oma poikani oli oppinut tai osannut ratkaista päiväkotipäivän aikana. 

Toisessa koulutuksessa keskitytään Lapsen omaan maailmaan. Miten erityislapsi näkee ja kokee asioita, joita hänelle tapahtuu? Voisiko erityislapsen maailma ollakin meidän yhteinen maailmamme? 

Koponen rohkaisee olemaan utelias. Voi esimerkiksi pysähtyä pohtimaan yhdessä lapsen kanssa sitä, miksi lapsella oli haastava tai pulmallinen tapa toimia juuri tässä tilanteessa. 

– Luottakaa lapseen ja itseenne varhaiskasvattajana! Kun lapsi haluaa tehdä jotain omituiselta tai hölmöltä tuntuvaa, ei aina tarvitse heti ohjata siitä pois. Voi mennä hetkeksi mukaan lapsen toimintaan ja koittaa päästä kiinni siihen, mitä hänellä on mielessä ja miksi hän toimii tietyllä tavalla. 

Sen sijaan, että lapsen tulisi aina pystyä mukautumaan maailmaan, Koponen rohkaisee aikuisia kokeilemaan sukellusta lapsen todellisuuteen. 

-Olisi hienoa, että erityislapsi pääsisi joskus näyttämään, että hänen toimintatapansa onkin aikuisen mielestä mielenkiintoinen ja tärkeä, ja aikuinen liittyy siihen.

Tavoitteena lisätä ymmärrystä ja parantaa vuorovaikutusta 

Noora Koponen kertoo, että hänen oman perheensä kokemus varhaiskasvatuksesta sekä Leijonaemot ry:n vanhemmilta tullut palaute on pääsääntöisesti erittäin hyvää. Samaan aikaan pitää huomata, että erityislasten vanhemmille voi herkästi syntyä tunne siitä, ettei heidän lastaan ole ymmärretty tai osattu lukea lapsen ilmeitä, eleitä tai reaktioita. 

– On tärkeää tuoda erityislapsen perheiden kohtaamisiin paljon lempeyttä. Työssäni Leijonaemojen toiminnanjohtajana käyn välillä keskusteluja itkuisten ja väsyneiden vanhempien kanssa, joista tuntuu, etteivät he tai heidän lapsensa kelpaa mihinkään tai kenellekään, Koponen sanoo. 

Noora Koponen uskoo, että lisäämällä ymmärrystä erityislasten kohtaamisesta myös vuorovaikutusta saadaan kehitettyä parempaan suuntaan. Jokainen päivä on oikeanlainen päivä, meni se sitten millaisella tavalla vain. 

– Kyseenalaistan vahvasti, onko ikinä tarpeen sanoa perheelle, että tänään oli huono päivä. Kaikilla meistä on erilaisia päiviä, joissain on enemmän pulmia kuin toisissa, mutta ei sen takia koko päivä ole huono, Koponen sanoo.

Erityislasten vanhempia Koponen haluaa muistuttaa armollisuudesta ja tuen merkityksestä

– Lapsi voi olla erityinen, mutta hän on ihana ja oikeanlainen kaikkine omine piirteineen. Meillä vanhemmilla on vahvoja voimavaroja ja resilienssiä, mutta jokainen tarvitsee välillä tukea niiden ylläpitämiseen. Tätä arvokasta tukea voi saada varhaiskasvatuksen ammattilaisilta, Noora Koponen sanoo. 

Kuka?

Noora Koponen, Leijonaemot ry:n toiminnanjohtaja, entinen kansanedustaja, kirjailija ja erityislapsen äiti. Leijonaemot ry on valtakunnallinen erityislasten vanhempien oma turvaverkko.  

Koponen on 19-vuotiaan autistisen Nuutti-pojan äiti, ja hän on kirjoittanut perheen kokemuksista kirjan ”Jos mä oon oikee – Nuutin tarina”.

Pilke-Akatemian koulutukset Kosketus erilaiseen maailmaan ja Lapsen oma maailma syksyn 2024 aikana.

Lisätietoja

Lue lisää tämän syksyn Pilke-Akatemian koulutuksista!  

Kuva: Sara Taskinen

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Saatat tykätä myös näistä

 Pilke kehittää työhyvinvointia kaikissa yksiköissään 
Pilke tiedottaa
Pilke kehittää ja vahvistaa työntekijöiden hyvinvointia päiväkodeissa, iltapäiväkerhoissa ja lastenhoidossa, lempeästi yhdessä. Lue lisää uutisestamme!
Lue lisää
Pilke-Akatemia: Noora Koponen tarjoaa näkökulman erityislasten perheiden kokemuksiin
Artikkelit
Noora Koponen kouluttaa Pilkettä erityislasten ja heidän perheidensä lempeästä kohtaamisesta. Lue lisää syksyn Pilke-Akatemian koulutuksesta!
Lue lisää
Pilke kouluttaa: Pilke-Akatemiassa vahvistetaan lämmintä kohtaamista ja vuorovaikutusta
Artikkelit
Pilke-Akatemiassa syksyn teemana on lämmin kohtaaminen ja vuorovaikutus muun muassa erityislasten perheiden näkökulmasta. Artikkelissamme aiheesta lisää, lue!
Lue lisää