Hae päiväkotipaikkaa

Elina Koivu Pilkkeen henkilöstöjohtajaksi

Pilke tiedottaa
eyeglasses
Lukuaika: 2 min
calendar_month
21.11.2022

Pilkkeen uudeksi henkilöstöjohtajaksi on nimitetty OTM Elina Koivu. Elina Koivu aloittaa uudessa tehtävässään Pilkkeellä marraskuun aikana.

Koivu on koulutukseltaan juristi, ja lisäksi hän on opiskellut johtamista sekä kouluttautunut työyhteisösovittelijaksi. Ennen Pilkkeen henkilöstöjohtajan tehtävää Elina Koivu on työskennellyt monipuolisissa HR- ja kehittämistehtävissä muun muassa A-Katsastus-konsernissa, Orionilla ja Kaupan liitossa.

Pilkkeellä Elina Koivu vastaa koko yrityksen HR-toiminnasta, apunaan kokenut tiimi henkilöstöhallinnon asiantuntijoita. Hän uskoo, että onnistumisen mahdollistaa osallistava organisaatiokulttuuri, jossa korostuu henkilöstön ammattitaito, hyvinvointi ja vastuullisuus.

“Ensimmäisenä tavoitteenani uudessa työssä on tutustua Pilkkeeseen ja luoda uusia ratkaisuja siihen, miten HR-palvelut voivat tukea toimintaamme entistä paremmin. Haluan etsiä uusia työtapoja muun muassa työajan järjestelmiin ja uusien pilkeläisten rekrytointeihin”, hän kertoo.

Elina Koivu kertoo kiinnostuneensa työtehtävistä Pilkkeestä, sillä yrityksellä on aito ja vastuullinen työantajamielikuva.

“Pilkkeen toimiala on minulle uusi, ja koen olevani etuoikeutettu päästessäni tutustumaan siihen tarkemmin. Kahden lapsen äitinä koen, että laadukas varhaiskasvatus ja perhepalvelut tuovat koko yhteiskuntaan hyvinvointia. Henkilöstövaltaisen liiketoiminnan vahvuudet ja haasteet ovat minulle tuttuja ja uskon, että voin tukea Pilkkeen menestystä henkilöstöjohtamisen keinoin”, Elina Koivu sanoo.

Elina Koivu kuuluu Pilke päiväkotien johtoryhmään.

 

Lisätietoja:

Elina Koivu, henkilöstöjohtaja, Pilke päiväkodit Oy, Puh. 040 674 6828 tai elina.koivu@pilkepaivakodit.fi

Mari Puoskari, toimitusjohtaja, Pilke päiväkodit Oy, puh. 050 537 2595 tai mari.puoskari@pilkepaivakodit.fi

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Saatat tykätä myös näistä

Pilke päiväkodit avaa viisi uutta iltapäiväkerhoa Espooseen
Pilke tiedottaa
Pilke avasi maanantaina 25.9.2023 viisi uutta iltapäiväkerhoa Espooseen viidelle eri koululle Jalavanpuistoon, Sunaan, Kirkkojärvelle, Koulumestariin ja Mikkelään. Kouluissa on aiemmin...
Lue lisää
Lohjan asuntomessualueelle aukeaa uusi perhekahvila kotona oleville vanhemmille 
Pilke tiedottaa
Pilke luontopäiväkoti Ulapan tiloihin osoitteeseen Sahapiha 2 08100 Lohja aukeaa perhekahvila tiistaina 19.9.2023. Kahvila on avoinna parillisina viikkoina tiistaisin klo 9-11. 
Lue lisää
Nurmijärven Uutiset: Vanha-Klaukan päiväkotiin viisi uutta ryhmää – liittyy heikkokuntoisten päiväkotien lakkauttamiseen
Pilke mediassa
Klaukkalan Vanha-Klaukassa sijaitseva yksityinen päiväkoti Pilke Hehku laajennetaan nykyisestä seitsenryhmäisestä päiväkodista kaksitoistaryhmäiseksi päiväkodiksi. Laajennuksen arvioidaan valmistuvan elokuussa 2024.
Lue lisää