Esiopetus Pilkkeen päiväkodeissa

Me Pilkkeellä ajattelemme, että opimme parhaiten silloin, kun oppiminen on osa arkea ja koko elämää. Oleellista on, että oppiminen on lapsista hauskaa ja että he voivat itse osallistua siihen aktiivisesti.

Suomessa jokaisella lapsella on oikeus esiopetukseen ennen oppivelvollisuuden alkamista. Samalla esiopetus on myös velvoittavaa, eli lapsen tulee osallistua vuoden kestoiseen esiopetukseen ennen koulun alkua.

Esiopetus järjestetään pääsääntöisesti päiväkotien yhteydessä. Useimmiten lapsi osallistuu esiopetustuntien lisäksi normaalisti varhaiskasvatukseen päiväkodin arjessa.

Tälle sivulle olemme koonneet tulevien eskari-ikäisten lasten vanhemmille tietopaketin esikoulutoiminnasta Pilkkeen päiväkodeissa.

Me ohjaamme lempeästi opintielle, jotta lapsella on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä itselleen luontaisella tavalla.

Pilke-päiväkodit on osa kansainvälistä Dibber-päiväkotiketjua. Dibberin nimi tulee englanninkielisestä termistä ”dibber”.

Dibber tarkoittaa istutustikkua, jolla siemen tai pistokkaat saadaan istutettua riittävän syvälle maahan – jotta kasvilla on hyvä pohja kasvaa ja kukoistaa.

Meidän aikuisten tehtävänä Pilkkeellä on luoda turvallisia ja inspiroivia oppimisen polkuja jokaiselle lapselle.

Me kylvämme uteliaisuuden ja ilon, tiedon ja taidon, sekä ennen kaikkea itseluottamuksen ja lempeyden siemeniä kohdata iso maailma.

Siksi myös esiopetukseemme kuuluu leikin kautta oppiminen ja lempeä vuorovaikutus. Näemme ja tunnistamme jokaisen lapsen ainutlaatuiset kyvyt ja tuemme hänen vahvuuksiaan.

Esiopetus ja esikoulu Pilke-päiväkodissa

Esikoulussa esiopetusta on 4 tuntia arkipäivisin oman kotikunnan kouluvuoden aikataulun mukaisesti. Suurin osa Pilkkeen päiväkotien esikouluikäisistä lapsista osallistuu muutoin kokopäiväisesti päiväkodin toimintaan.

Esiopettaja suunnittelee oman ryhmänsä toiminnan aivan kuten luokanopettajat peruskoulussa. Esikoulujen ohjelma ja aikataulut ovat siksi hyvin paljon opettaja- ja ryhmäkohtaisia.

”Meidän päiväkodissa eskarilaiset siirtyvät aamulla klo 9 omaan pienryhmäänsä. Esikoulussa on erilaisia oppimista tukevia toimintahetkiä, ja lisäksi siellä ulkoillaan, retkeillään, leikitään, syödään ja levätään. Lepo voi olla kirjanlukua tai muutoin rentoutumista, harva eskarilainen enää nukkuu”, esiopettaja Hanna Viilomaa kertoo.

Hanna Viilomaa toimii esiopettajana Pilke luontopäiväkoti Pihlajarinteessä, Espoossa. Koska päiväkoti on luontopainotteinen, suunnitellaan myös esiopetus päiväkotivuoden jaksojen ja teemojen mukaisesti.

”Esiopetussuunnitelmassa on samat oppimisen alueet kuin varhaiskasvatuksessa, ja käytännössä eskarin toimintahetkien ”oppiaineet” ovat samoja kuin perusopetuksessa. On kielen kehitystä, matemaattista harjoittelua, liikuntaa sekä paljon sosiaalisten taitojen ja omatoimisuuden harjoittelua.”

Myös lasten toiveet, kiinnostuksenkohteet ja tarpeet huomioidaan toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Esimerkkinä Viilomaa kertoo, että luontopäiväkoti Pihlajarinteessä esiopetusryhmässä yhdeksi aiheeksi otettiin Helsingin Sanomien Lasten uutiset, sillä lapset toivoivat, että niitä katsotaan.

Kuten varhaiskasvatuksessa, on leikillä on tärkeä rooli myös esiopetuksessa. Leikeissä ja leikin avulla syvennetään päivän aikana kerrytettyjä taitoja, ja monesti varsinainen oppiminen tapahtuu lapsilla leikkiessä.

”Parasta eskarilaisten kanssa työskentelyssä on lasten ihmettely. Se kaikki ajatusten sanallistaminen ja niihin tarttuminen. Lapsilla tapahtuu huikeita kasvuloikkia esikouluvuoden aikana.”

Varhaiskasvatus

Suunnitelmallinen ja tavoitteellinen kasvatus päiväkodeissa: pienillä lapsilla korostuu hoiva, myöhemmin myös kasvatus ja oppiminen arjen pedagogiikan avulla.

Tutustu Pilkkeen varhaiskasvatukseen

Viskari

Viisivuotiaille kohdennettuja oppimistuokioita – muuten tuttu ja turvallinen päiväkotiarki.

Viisivuotiaiden esiopetus eli viskari – mitä ja miksi?

Eskari, esikoulu, esiopetus

Lapset omaksuvat esiopetuksessa peruskoulun ensimmäisillä luokilla tarvittavia taitoja ja pääsevät myös vierailemaan koulussa.

Näitä tärkeitä taitoja eskarissa opetellaan

Oppimisen alueet esikoulun arjessa

Usein kysyttyä esiopetuksesta

Esiopetus ja painotettu varhaiskasvatus

Vaikka esiopetus on esiopetussuunnitelman mukaisesti periaatteessa samanlaista kaikissa esikouluissa, vaikuttaa päiväkodin muu toiminta myös esikouluopetukseen.

Pilkkeen kielipäiväkodeissa (englanti, ruotsi) ja painotuspäiväkodeissa (luonto, musiikki, liikunta, tiede, taide ja ilmaisu) myös esiopetus toteutetaan päiväkodin kielen ja painotuksen mukaisesti.

Esimerkiksi luontopäiväkodeilla on oma Luonnon vuosikello, ja esiopetus suunnitellaan samojen jaksojen ja teemojen mukaisesti kuin varhaiskasvatus. Eskariryhmien opetus ja pienryhmätoiminta tapahtuvat vastaavasti erilaisissa oppimisympäristöissä ja retkillä, toki esiopetuksen lähtökohdista.

Pilke luontopäiväkoti Pihlajarinteen esiopettaja Hanna Viilomaa kertoo esimerkin: ”Jaksot, teemat, retket vaikuttavat tosi paljon eskaripäivien toimintaan ja lasten oppimiseen. Joskus annan lapsille kotiläksyjä. Se voi olla esimerkiksi tutkailla, mitä roskia mihinkin jäteastiaan kotona päätyy. Havainnoista keskustellaan sitten yhdessä eskaripäivän aikana, ja harjoitellaan lajittelua ja kierrätystä.”

Tällainen on eskaripäivä

Esiopetuksen päiväohjelma ja päiväkodin arki rakentuu aina yksikön koon ja tavoitteiden mukaisesti. Tässä kerromme tyypillisen esimerkin esiopetuspäivästä, jossa esiopetuksen toiminta-aika on 4 h (klo 9–13). Saat tarkemmat tiedot oman päiväkotisi aikataulusta päiväkodin johtajalta. Päivän pituuteen vaikuttaa se, onko esioppilas pelkästään maksuttomassa esiopetuksessa vai onko hänellä täydentävä varhaiskasvatus esiopetuksessa mukana. 
schedule

6–7

Päiväkodin ovet avautuvat. Tervetuloa! Aloitamme päivämme sylitellen lapsia ja jutustelemme mukavia. Sitten lähdemme vähitellen leikin touhuun.
schedule

8–8.30

Aamupalan aika
schedule

9–10

Eskarilaiset siirtyvät omaan pienryhmään klo 9.00 alkaen: toiminnallisia tehtäviä, esiopetuskirjan tehtäviä, tutkimista ja ihmettelyä. 
schedule

10–11

Esiopetuksen toiminta-aika ulkoillen 
schedule

n. 11.15

Lounas ja päivälepo / rentoutuminen / lukuhetkiä, eskarilaisten yhdessä puuhailua.
schedule

13

Esiopetus päättyy klo 13, jonka jälkeen on leikkien ja puuhien tai ulkoilun aika ennen välipalaa.
schedule

n. klo 14

Välipala
schedule

14.30–

Pienryhmätoimintaa ja leikkiä sisällä ja ulkona
schedule

17.00

Päiväkodin ovet sulkeutuvat ja sanomme näkemiin. Huomiseen!

Näin haet esiopetukseen Pilke-päiväkotiin

Esiopetukseen hakeminen ja ilmoittautuminen tapahtuu oman kotikuntasi ohjeiden mukaisesti, tietoa tästä löydät kunnan verkkosivuilta. Pääsääntöisesti hakuaika on alkuvuodesta tammi-helmikuussa sinä vuonna, kun lapsi täyttää 6 vuotta.

Pilkkeen yksityisissä päiväkodissa toteutettavaan esiopetukseen haetaaen näin:

  • Jos lapsesi on jo varhaiskasvatuksessa Pilkkeen päiväkodissa, saat esiopetuksen hakuinfon ja ohjeet hyvissä ajoin omasta päiväkodistasi.
  • Jos haet lapsellesi paikkaa esiopetukseen ja sitä täydentävään varhaiskasvatukseen Pilkkeen päiväkotiin, ota yhteyttä suoraan päiväkodin johtajaan ja lähetä meille hakemus.
Kysy ja hae päiväkotipaikkaa

Pilkkeen päiväkodeissa järjestettävä esiopetus varmistuu aina lukuvuotta edeltävän kevään aikana. Ryhmien muodostumiseen vaikuttaa mm. esiopetusikäisten lasten määrä, joten päiväkodeissa voi olla eri vuosina eri tilanne eskariryhmien suhteen.

Usein kysyttyä esikouluun hakemisesta ja eskarin aloituksesta

Eskarivuosi edessä, miten valmistautua?

Pilke päiväkoti Pihlajarinteen esiopettaja Hanna Viilomaa kertoo, että lapsi osallistuu esiopetukseen useimmiten samassa tutussa päiväkodissa, missä hän on ollut jo aiemminkin.

”Mutta ei huolta, vaikka eskari olisikin muualla kuin omassa tutussa päiväkodissa. Ennen esikoulun alkua lapsi kutsutaan tulevien eskarilaisten tutustumispäiväään. Silloin lapset tapaavat tulevat eskarikaverinsa ja esikoulun opettajan. Ja kenties pääsevät tekemään ensimmäistä eskaritehtävääkin jo yhdessä – se on aina jännittävää!”

Esiopetusta varten ei lapselle tarvitse tehdä hankintoja: eskarilaiset saavat kaikki tarvikkeet, kuten kynät, kumit, vihkot ja mahdollisen esikoulukirjan päiväkodista.

“Lapsista ja kenties aikuisistakin on kivaa hankkia omia kyniä tai muuta sellaista, mutta kaikki välineet löytyvät eskarissa valmiina. Toki reppu on hyvä olla, kuten päiväkodissa muutenkin, jotta esimerkiksi retkillä tarvittavat välineet, juomapullo ja sadevaatteet kulkevat helposti mukana.”

Esiopettaja Hanna Viilomaa sanoo, että eskarilaisten vanhemmat pohtivat yleensä enemmän lapsen koulutaivalta ylipäätänsä kuin varsinaisia eskariaiheisia kysymyksiä.

Lasten kasvu, paitsi fyysisesti myös koululaisvalmiuksina tulevat eskarivuoden kevättä kohden esille.

”Lapset kyselevät tosi paljon koulusta. He pohtivat ja puhuvat paljon myös keskenään, tietävät mihin kouluun ovat menossa ja odottavat koululaisena olemista.”

”Lapset ovat motivoituneita oppimisen. Osa lapsista oppii eskarivuoden aikana lukemaan, vaikkei se millään tavalla ole tavoite. Lukeminen lapsille ihan uuden maailman”, Hanna Viilomaa kuvailee.

Vinkkinä eskarivuoteen Hanna muistuttaa vanhempia tärkeästä aikatauluasiasta: “Esiopetus alkaa aamulla klo 9, eli silloin lapsen pitää olla paikalla. Erityisesti kevätlukukaudella emme enää salli ”liukumaa” saapua esikouluun. Esikoulun ”koulumainen” aikataulu on samalla harjoittelua kouluvuotta varten.”

Mitä sinä haluaisit tietää tai kysyä? Asiakkuusjohtajamme Riikka Mattsson työskentelee Pilkkeen toimistolla, ja hän auttaa mielellään.