Etsi päiväkoti Lähetä viesti Sovi tutustuminen Tee hakemus

Pilke lopettaa perhepalveluidensa liiketoiminnan

Pilke tiedottaa
Lukuaika: 1 min
11.12.2023

Pilke on saanut päätökseen perhepalveluiden liiketoimintaa koskevat muutosneuvottelut, jotka aloitettiin lokakuun lopussa. Neuvotteluiden tuloksena liiketoiminta on päätetty lopettaa 28.2.2024 mennessä. Pilkkeen perhepalveluissa tuotettiin perhetyön ja tehostetun perhetyön palveluita sekä ammatillista tukihenkilötoimintaa. 

Päätös palveluiden lopettamisesta tehtiin, koska perhepalveluita ei kovasta yrityksestä huolimatta saatu kehitettyä kannattavaksi noin kahden ja puolen vuoden toiminnan aikana. 

– Olemme pahoillamme siitä, että joudumme lopulta tekemään tämän valitettavan päätöksen. Tilanne on ikävä sekä perhepalveluiden työntekijöille että palveluiden asiakkaille. Kehitämme Pilkkeen toimintaa taloudellisesti kestäväksi ja kannattavaksi, ja siksi meidän tulee tarkastella tarjoamiamme palveluita ja arvioida niiden liiketoimintaedellytyksiä, Pilkkeen toimitusjohtaja Mari Puoskari sanoo. 

Jatkossa Pilke keskittyy ydinliiketoimintoihinsa eli varhaiskasvatukseen, lastenhoitoon ja perusopetuksen iltapäivätoimintaan. 

Lisätietoja: 

Mari Puoskari
toimitusjohtaja
Pilke päiväkodit Oy
p. 050 537 2595
mari.puoskari@pilkepaivakodit.fi

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Uusimmat artikkelimme

Pilke päiväkodit mukana Kalevan kisoissa Jyväskylässä 24.–26.7.2026
Pilke tiedottaa
Tervetuloa Pilkkeen pisteelle Harjun stadionin kisatorille: Kisafiilistä, kivaa tekemistä ja kisatauon paikka lapsille.
Lue lisää
Anu-Elina Hintsa on Pilke päiväkotien uusi toimitusjohtaja
Pilke tiedottaa
Pilke päiväkodit saa uuden toimitusjohtajan. Tehtävään on nimitetty KTM, VTM Anu-Elina Hintsa, joka siirtyy Pilkkeelle energiayhtiö Helenistä. Hintsa ottaa vastuun Pilkkeen toiminnan luotsaamisesta ja seuraavasta kehitysvaiheesta 13.8.2026 alkaen.
Lue lisää
Suosikkileikit pitävät pintansa päiväkodeissa
Artikkelit
Lasten suosikkileikit päiväkodeissa ovat pysyneet yllättävän samoina sukupolvesta toiseen, mutta kaikille ne eivät ole pelkkää nostalgiaa. Kysyimme 400 päiväkoti-ikäisten lasten vanhemmilta, mitä leikkejä lapset leikkivät nyt ja mitä he itse muistavat omasta lapsuudestaan.
Lue lisää