Ajankohtaista

Näytä kaikki Pilke mediassa Yleinen Blogit Pilke tiedottaa Pilke-vinkit Artikkelit
Yle uutisoi: Suurin osa Suomesta on saanut lumipeitteen – näin lapset ottivat ilon irti lumesta
Päiväkoti Kuperkeikan pihalla Kouvolassa kuului keskiviikkona riemunkiljahduksia, kun lapset pääsivät telmimään lumessa, uutisoi Yle 30.11. Lumentulo yllätti kouvolalaisen Kuperkeikan päiväkodin väen, sillä pulkkia ja lasten lumikolia ei ollut vielä ehditty kaivaa varastosta esiin aamun ulkoiluun mennessä. Lapset osasivat kuitenkin ottaa ilon irti lumesta ilman talvilelujakin.
Lue lisää
Nurmijärven Uutiset uutisoi: Jonot varhaiskasvatukseen niin suuria, että uusia lapsiryhmiä perustettava – alle 3-vuotiaiden hakemuksia otetaan vastaan yhä enenevissä määrin
28.11.2022 Nurmijärven Uutiset kertoo pienten lasten varhaiskasvatuspaikkojen täyttyvän kunnassa nopeasti ja jonoja riittää.  Alle 3-vuotiaiden päiväkotiryhmässä elokuussa aloittanut Alvar on sopeutunut uuteen arkeensa todella hyvin, uutisoi Nurmijärven Uutiset. Pilke Matildassa alle 3-vuotiaiden ryhmässä on yhtäaikaisesti paikalla maksimissaan 12 lasta, neljä lasta yhtä kasvattajaa kohden.
Lue lisää
Pilkkeen toimintaa Rovaniemellä korjattu syksyn aikana – jatkamme työtämme entistä paremman varhaiskasvatuksen eteen
Lapin kansa kirjoittaa Pilke päiväkotien toiminnasta Rovaniemelle 25.11. ilmestyneessä artikkelissaan: "Rovaniemen kaupunki on tehnyt yllätystarkastuksen jokaiseen Pilkkeen päiväkotiin ja antanut epäkohdista huomautuksen – pulaa ollut jopa johtajista". Kuten artikkelista kävi ilmi, suhtaudumme Rovaniemen tilanteeseen hyvin vakavasti ja olemme jo pitkällä asioiden korjaamisessa. Olemme iloisia siitä, että Rovaniemen kaupungin tekemän tuoreen asiakaskyselyn perusteella suurin osa vastanneista oli tyytyväisiä lastensa varhaiskasvatuksen tämänhetkiseen tilanteeseen Pilkkeellä. Työskentelemme yhdessä kaupungin kanssa, jotta lasten varhaiskasvatus toteutuu laadukkaasti ja turvallisesti nyt ja jatkossa.
Lue lisää
Päiväkotiin hakeminen alkaa tutustumiskäynnillä
Oletko etsimässä lapselle päiväkotipaikkaa? Me Pilkkeellä suosittelemme aina tutustumaan päiväkotiin paikan päällä, jos vain mahdollista, ennen päiväkotiin hakemista. Tutustumiskäynnillä pääset kurkistamaan juuri kyseisen Pilke-päiväkodin arkeen, tiloihin ja toimintaan päiväkodin johtajan kanssa; tutustumme puolin ja toisin, vastaamme kysymyksiisi ja kerromme tarkemmin päiväkotiin hakemisesta ja sen aloituksesta. Kun ensimmäinen päiväkotipäivä lopulta koittaa, lapsi tulee jo valmiiksi tuttuun paikkaan ja tapaa ehkä jo tuttuja kavereitakin.
Lue lisää
Elina Koivu Pilkkeen henkilöstöjohtajaksi
Pilkkeen uudeksi henkilöstöjohtajaksi on nimitetty OTM Elina Koivu. Elina Koivu aloittaa uudessa tehtävässään Pilkkeellä marraskuun aikana.  Pilkkeellä Elina Koivu vastaa koko yrityksen HR-toiminnasta, apunaan kokenut tiimi henkilöstöhallinnon asiantuntijoita. Hän uskoo, että onnistumisen mahdollistaa osallistava organisaatiokulttuuri, jossa korostuu henkilöstön ammattitaito, hyvinvointi ja vastuullisuus.
Lue lisää
Pilke aloittaa hallintoa, päiväkodin johtajia ja päiväkodin huoltajia koskevat muutosneuvottelut
Pilke päiväkodit aloittaa hallintoa, päiväkodin johtajia sekä päiväkodin huoltajia koskevat muutosneuvottelut. Neuvottelut kestävät todennäköisesti noin kuusi viikkoa. Tavoitteena on yrityksen organisaation uudistaminen ja talouden tasapainottaminen.
Lue lisää
Pilke pahoittelee Tampereen poikkeustilanteita
Aamulehti kirjoittaa Pilke päiväkotien toiminnasta Tampereen alueella 16.11. ilmestyneessä artikkelissaan: Tampereen kaupunki syyttää suurta yksityistä päiväkotiketjua lainvastaisesta toiminnasta ja lasten turvallisuuden vaarantamisesta. Kuten artikkelista kävi ilmi, suhtaudumme tilanteeseen hyvin vakavasti ja olemme jo pitkällä asioiden korjaamisessa. Olemme muun muassa onnistuneet täyttämään alueella avoinna olevia työpaikkoja. Tapaamme kaupungin edustajien kanssa säännöllisesti, jaamme tietoja ja teemme tiivistä yhteistyötä haasteiden ratkaisemiseksi.
Lue lisää
Lapsiystävällinen ja elinvoimainen Oulu vetää perheitä puoleensa
Pohjois-Suomen pääkaupungiksikin kutsuttu Oulu tunnetaan vireästä korkeakoulu- ja yrityselämästään. Myös lapsiperheiden kannalta Suomen viidenneksi suurin kaupunki on viihtyisä paikka - luonnonläheisen kaupunkiympäristön ja monipuolisen lastenkulttuurin ohella myös varhaiskasvatuksen palveluissa on paljon valinnanvaraa. Pilke-päiväkoteja alueella on kymmenkunta, osa erilaisilla painotuksilla. Millaista on pilkemäinen arki Oulussa? Tervetuloa kurkistamaan!
Lue lisää
Pilke avasi tänään musiikkipainotteisen päiväkodin Myyrmäkeen
Pilke päiväkodit avasi maanantaina 5.9. musiikkipainotteisen, 54-paikkaisen päiväkodin, Pilke Pikkunuotin, Vantaan Myyrmäkeen Liesikujalle.Musiikkipainotteisen päiväkodin tavoitteena on tarjota lapsille musiikillisia elämyksiä, valmiuksia ja taitoja sekä oppimisen ja onnistumisen kokemuksia. Tavoitteena on myös antaa virikkeitä jatkuvan musiikkiharrastuksen syntymiseen. Pilke avaa myös liikuntapainotteisen, 54-paikkaisen päiväkoti Vauhtiniityn Martinlaaksoon Laajaniitynkujalle tammikuussa 2023.
Lue lisää