Hae päiväkotipaikkaa

Ruotsinkielinen kielikylpypäiväkoti varhaiskasvatuksen opettajan silmin

Blogit
eyeglasses
Lukuaika: 2 min
calendar_month
28.09.2020

Pilkkeen varhaiskasvatuksen opettaja Anna Martola kertoo työstään espoolaisessa kielikylpypäiväkodissa

Olen kaksikielinen (ruotsi/suomi) ja opiskellut Helsingin yliopistossa pedagogiikan kandidaatiksi ja Norjassa filosofian maisteriksi. Pienestä pitäen olen saanut kasvaa kahden kielen ympäröimänä ja huomannut moneen yksikieliseen kaveriini verrattuna valtavan rikkauden, josta olen hyvin kiitollinen vanhemmilleni. Hauska yhteensattuma on, että yksi joukkuekaverini aloitti kielikylpynsä päiväkoti Merituulessa, jossa itse nyt työskentelen. Puhumme ruotsia aina keskenämme treeneissä.

Vapaa-ajalla olen kova penkkiurheilija ja tykkään liikkua monipuolisesti. Viihdyn luonnossa, varsinkin meren äärellä. Pyöräilen mielellään joka paikkaan, harrastan amerikkalaista jalkapalloa ja crossfittia.

Harjoittelujakso kielikylpypäiväkodissa

Opiskellessani kiinnostuin hyvin nopeasti erityispedagogiikasta ja juuri kielikylvystä. Toinen harjoittelujaksoistani oli kielikylpypäiväkodissa, jossa ihastuin siihen, miten hauskasti ja luonnollisesti kahdella kielellä leikittiin lasten päiväkotiarjessa.

Viimeisen harjoittelujakson olin integroidussa erikoisryhmässä, minne jäin myös työskentelemään valmistuttuani. Viitisen vuotta viihdyin ensimmäisessä työpaikassani ennen kun aloin kaivata uusia haasteita ja löysin vanhan kolleegani kautta takaisin kielikylpypäiväkotiin. Aloitin elokuun alussa 2020 Pilke Merituulessa varhaiskasvatuksen opettajana. 

Pieni ja kodikas ruotsinkielinen päiväkoti Olarissa

Pilke Merituuli on ruotsinkielinen kielikylpypäiväkoti 2-5-vuotiaille Olarissa asukaspuiston läheisyydessä. Meillä lapset omaksuvat ruotsin kielen turvallisessa ympäristössä leikkien, laulujen, lorujen ja arkiaskareiden lomassa. Tilamme ovat viihtyisät ja kodinomaiset ja pyrimme luomaan toimintaympäristön, jossa jokaiselle lapselle löytyisi mieluista tekemistä.

Meille on tärkeää positiivinen ilmapiiri ja päiväkodissamme viihtyvät iloiset lapset. Pienessä ryhmässä jokainen lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi. Pidämme tärkeänä myös yhteistyötä ja molemminpuolista luottamusta vanhempien kanssa. Monipuolinen viikko-ohjelmamme sisältää mm. musiikkia, liikuntaa, luovaa toimintaa (askartelua/leivontaa), pienryhmätoimintaa sekä vapaata leikkiä. Ulkoilemme päivittäin käyttäen hyväksemme monipuolisesti lähiympäristön leikkipuistoja, luontoa sekä urheilukenttää.

Lapset oppivat uuden kielen nopeasti

Työ kielikylpypäiväkodissa on hyvin antoisaa ja kiehtovaa. Oli hauska huomata kuinka nopeasti lapset poimivat sanoja ja alkavat käyttää niitä arjessaan. Tykkään käyttää paljon kuvia kielen tukena, ja päivän aikana tuleekin kerrattua ja toistettua monta sanaa. Kuvia käytetään visualisoimaan lapsille tulevaa päivää aamupiirissä, lauluissa, leikeissä sekä pukemis- ja riisumistilanteissa. Kuvien avulla tuetaan lasten itsenäistä suunnittelua ja tekemistä.

Lue lisää Pilke-päiväkoti Merituulesta täältä. 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Uusimmat artikkelimme

Pilke-päiväkotien varhaiskasvatuksen uutiskirje 12/2024
Artikkelit
Ajankohtaista Pilkkeen varhaiskasvatuksessa: Pilkkeen lempeä yrityskulttuuri = sydänkulttuuri sekä päiväkotien joulujuhlat!
Lue lisää
Länsiväylä: Päiväkotiketju avasi suositun perhekahvilan Laajalahteen – "Lapset ja aikuiset voivat kohdata ja tutustua"
Pilke mediassa
Laajalahden Pilke-liikuntapäiväkotiin avattiin tiistaina lapsiperheille tarkoitettu perhekahvila. Tavoitteena on luoda matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jossa kotona lapsen kanssa olevat vanhemmat voivat...
Lue lisää
Espoon Laajalahteen aukeaa uusi perhekahvila kotona oleville vanhemmille 
Pilke tiedottaa
Mukavia aamupäiviä kahvittelun ja lasten leikkien merkeissä paikallisille perheille Pilke liikuntapäiväkoti Laajalahden tiloihin aukeaa perhekahvila tiistaina 3.12.2024. Perhekahvila on avoinna...
Lue lisää