Pilke musiikkipäiväkoti Sonaatti
Asiakasmaksu on sama kuin kunnallisessa varhaiskasvatuksessa. Maksuun vaikuttavat palvelusetelin arvo ja sovittu hoitoaika. Päiväkodissa tarjotaan ensisijaisesti vain kokoaikaista varhaiskasvatusta.
Kodin ja päiväkodin välisenä viesti- ja tiedotuskanavanamme toimii Daisy. Viestimme Daisyn kautta mm. päiväkodin tapahtumista ja kuulumisista.
Perheet ilmoittavat Daisyn kautta mm. hoitoaikavaraukset ja poissaoloilmoitukset.
Avasimme musiikkipäiväkodin Järvenpäähän elokuussa 2023 upouuteen hirsirakennukseen
Päiväkoti Sonaatti tarjoaa laadukasta ja lapsilähtöistä varhaiskasvatusta kodikkaassa päiväkodissa hyvien kulkuyhteyksien varrella Laurilantiellä. Haarajoen juna-asemalle on alle kilometrin matka päiväkodilta.
Laulua, soittoa, loruilua
Musiikkipainotteisen päiväkodin tavoitteena on tarjota lapsille musiikillisia elämyksiä, valmiuksia ja taitoja sekä oppimisen ja onnistumisen kokemuksia. Tavoitteena on myös antaa virikkeitä jatkuvan musiikkiharrastuksen syntymiseen.
Musiikkipainotteisuus näkyy arjessamme rakkautena musiikkiin, ja meillä muun muassa lauletaan, soitetaan, tanssitaan ja improvisoidaan iloisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Päiväkodissamme jokainen lapsi on oman elämänsä supertähti, juuri sellaisena kuin on.
04410 Järvenpää Finland
Englannin kieli tutuksi
Kielirikasteisessa varhaiskasvatuksessa lapset pääsevät muun muassa harjoittelemaan tuttuja lauluja, loruja sekä käsitteitä yhdessä lauleskellen ja pohdiskellen englannin kielellä. Kielirikasteisessa toiminnassa lapsen on helppo tutustua uuteen kieleen vähitellen.
Päiväkotimme asiakasperheet antavat meille arvosanan
Tervetuloa tutustumiskäynnille päiväkotiimme!
Tutustumiskäynnillä pääset kurkistamaan päiväkotimme arkeen, tiloihin ja toimintaan. Tutustumme puolin ja toisin, vastaamme kysymyksiisi ja kerromme tarkemmin päiväkotiin hakemisesta ja sen aloituksesta.
Laatu ja vastuullisuus Pilke päiväkodeissa
Pilke-päiväkodeissa me hyvän päivän tekijät rakennamme maailmaa, jossa lapsen on hyvä oppia ja kasvaa. Lue tästä lisää, miten laatu ja vastuullisuus näkyvät Pilke päiväkotien toiminnassa ja arjessa.
Pilke musiikkipäiväkoti Sonaatti painotteisuudet
Tervetuloa Pilkkeen varhaiskasvatukseen! Hyvän päivän tekijöiden vinkit vanhemmille
Päiväkoti Sonaatti sijaitsee aistiystävällisessä hirsirakennuksessa
Ekologisessa hirsipäiväkodissa lapset saavat nauttia raikkaasta sisäilmasta, hyvästä akustiikasta sekä massiivipuun tuomasta levollisesta ja rauhallisesta tunnelmasta. Terveellinen ja aistiystävällinen ympäristö lisää niin lasten kuin kasvattajienkin hyvinvointia päivän aikana. Tervetuloa tutustumaan!
