Lapsi päiväkodissa

Vinkkejä vanhemmille, mitä on hyvä tietää ensimmäistä päiväkotipaikkaa hakiessa

Miten päiväkotipaikkaa haetaan?

Päiväkotitaipaleen aloitus on iso askel pienen lapsen elämässä, ja usein se jännittää koko perhettä.

Meillä Pilkkeellä haluamme kohdata lapsesi aidosti ja ottaa huomioon hänen yksilölliset taitonsa sekä kiinnostuksensa. Teemme ryhmäkasvatuksesta niin yksilöllistä kuin se voi olla.

Tälle sivulle olemme koonneet tietoa ensimmäisen päiväkotipaikan hakemisesta ja varhaiskasvatuksen aloittamisesta Pilkkeen päiväkodeissa.

Hae päiväkotipaikkaa
Pilkkeellä tehdään maailman tärkeintä työtä, lempeyden voimalla.

Ohjaamme lempeästi opintielle

Meidän tehtävämme on luoda olosuhteet, jossa lapset oppivat tietojen ja taitojen lisäksi kohtaamaan koko maailman hyväntahtoisesti ja lempeydellä.

Tarjoamme innovatiivista, aktiiviseen oppimiseen ja ammattitaitoiseen opetukseen perustuvaa varhaiskasvatusta kaikissa päiväkodeissamme ympäri Suomen.

Oman kunnan tai kaupungin verkkosivuilta löytyy myös tietoa päiväkodeista ja varhaiskasvatuksesta sekä paikan hakemisesta.

Päiväkoteja on kunnallisia ja yksityisiä, kuten Pilke, joka tarjoaa useissa päiväkodeissaan erilaisia painotuksia kuten musiikki, tiede tai englannin kieli. Jokainen perhe voi itse valita, mihin päiväkotiin ensisijaisesti hakee.

Jos et löydä vastausta etsimääsi kysymykseen, ole meihin yhteydessä!

Löydä lähin Pilke-päiväkoti

Millaista on arki Pilkkeen päiväkodeissa?

Kaikissa Pilke-päiväkodeissa on sama pilkeläinen tapa toimia: lapselle tarjotaan hyvä päivä aktiiviseen oppimiseen perustuvan, laadukkaan varhaiskasvatuksen parissa, syliä ja turvaa unohtamatta.

Luomme hyvän päivän puitteet tarjoamalla lapselle mahdollisuuden oppia, ihmetellä, kysellä, leikkiä ja kasvaa – turvallisen ja luotettavan aikuisen seurassa. Meille on tärkeää, että henkilökunnallamme on aikaa kohdata lapsi ja perheet aidosti ja yksilöllisesti.

Päiväkotiemme toimintaan tutustuu parhaiten paikan päällä. Uskomme, että näissä artikkeleissamme hyvän päivän tekijämme tuovat esille käsinkosketeltavasti päiväkotiemme arkea! Lue lisää, ja sovi tutustumiskäynti lähimpään Pilke-päiväkotiin!

Lue lisää!

Miten päiväkotipaikkaa haetaan Pilkkeen päiväkodista?

Ennen hakupäätöksen tekemistä voit tutustua alueellasi oleviin Pilkkeen päiväkoteihin hyödyntämällä sivuillamme olevaa hakua. Tutustu myös lapsiperheiden kokemuksiin Pilke päiväkodeista.

Pilke-päiväkodit tarjoavat erilaisia painotteisuuksia päiväkodista riippuen. Päiväkotiemme painotuksia ovat kielet, tiede, luonto, liikunta, musiikki, taide ja ilmaisu – lue tästä lisää.

Olet erittäin lämpimästi tervetullut tutustumaan päiväkoteihimme ennen paikan hakemista. Voit olla yhteydessä päiväkodin johtajaan tapaamisen sopimiseksi. Päiväkotien johtajien nimet ja yhteystiedot löytyvät päiväkotihaun avulla, kunkin päiväkodin omalta sivulta.

Kun omalle lapsellesi sopiva päiväkoti on löytynyt, hae päiväkotipaikkaa nettisivuillamme olevalla sähköisellä lomakkeella.

Lähetettyäsi hakemuksen, saat sähköpostiisi kuittauksen. Tämän jälkeen olemme sinuun yhteydessä kahden päivän kuluessa.

Etsi päiväkoti ja lähetä hakemus

Hae päiväkotipaikkaa

Hae tästä

Mikä on yksityisen ja kunnallisen päiväkodin ero?

Varhaiskasvatuksen tavoitteet ja toiminnan laadun mittarit, kuten henkilöstömitoitus ja kelpoisuusvaatimukset, ovat kaikille päiväkodeille samoja niin yksityisellä kuin kunnallisellakin alalla. Kaikki Suomessa työskentelevät varhaiskasvatusalan ammattilaiset koulutetaan samojen opetussuunnitelmien mukaisesti, samoissa oppilaitoksissa.

Yksityisten päiväkotien laatua seurataan ja valvotaan aivan samalla tavalla kuin kunnallisenkin varhaiskasvatuksen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kunta tekee valvonta-, ohjaus- ja auditointikäyntejä Pilkkeen päiväkodeissa. Päiväkodeissa tehdään myös omavalvontasuunnitelma, jota päivitetään vuosittain ja lasten huoltajat voivat tutustua siihen omassa päiväkodissaan.

Yksityinen päiväkoti vaihtoehtona

Suomessa toimii satoja yksityisiä päiväkoteja, joissa hoidetaan ja kasvatetaan kymmeniä tuhansia lapsia joka päivä. Yksityiset toimijat ovat olleet tärkeä osa suomalaista varhaiskasvatusta aina sen alkuvaiheista 1800-luvulta alkaen.

Yksityiset päiväkodit pystyvät joustavasti palvelemaan perheitä esimerkiksi tarjoamalla painotettua varhaiskasvatusta. Pilkkeellä painotuksia ovat kielet, tiede, luonto, liikunta, musiikki, taide ja ilmaisu.

Me Pilkkeellä haluamme kehittää toimintaamme jatkuvasti vastaamaan perheiden arjen tarpeisiin. Kehitämme pedagogiikkaa ja innovatiivisia uusia palveluja.

Mitä yksityinen päiväkotipaikka maksaa?

Kaikissa kunnallisissa ja yksityisissä päiväkodeissa varhaiskasvatuksesta peritään asiakasmaksu. Se määräytyy perheen koon, vanhempien tulojen ja lapsen hoitopäivän pituuden mukaan. Yksityisen päiväkodin hinta ei välttämättä ole yhtään sen kalliimpi kuin kunnallinenkaan.

Perheitä tuetaan kahdella eri tavalla yksityisen päiväkodin asiakasmaksuissa. Suurin osa kunnista hyödyntää varhaiskasvatuksen palveluseteliä päiväkodin maksujen kattamisessa. Jos omassa kotikunnassasi ei ole tarjolla palveluseteliä, perhe voi hakea Kelan myöntämää yksityisen hoidon tukea. Lisäksi joissain kunnissa maksetaan erillistä kuntalisää.

Lue lisää yksityisen varhaiskasvatuksen tukivaihtoehdoista
”Se mikä tekee päiväkodista ja sen toiminnasta varhaiskasvatusta on suunnitelmallisuus, pedagoginen toiminta, arviointi ja kehittäminen.”
- Pilke päiväkotien varhaiskasvatusjohtaja Mirka Laaksonen

Mikä ero on päivähoidolla ja varhaiskasvatuksella?

Varhaiskasvatus on uudehko sana, jota on alettu käyttää vuoden 2016 varhaiskasvatuslain uudistamisen jälkeen. Sitä ennen puhuttiin päivähoidosta.

Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostamaa kokonaisuutta, jossa painottuu erityisesti pedagogiikka.

Varhaiskasvatustoiminta kuuluu kunnissa opetustoimen alaisuuteen, aiemmin taas päivähoito oli sosiaalitoimen osa. Aivan pienillä lapsilla hoivan ja hoidon merkitys hyvän päivän luomisessa on kaikkein tärkeintä, mutta lapsen kasvaessa varhaiskasvatuksessa saavat painoa myös opetus ja kasvatus.

Teemme työtämme koko sydämellä

Pilkkeellä tehdään maailman tärkeintä työtä, lempeyden voimalla.

Suomessa varhaiskasvatuslaki määrää siitä, millainen henkilöstömitoitus kaikissa päiväkodeissa tulee olla ja millaiset koulutusvaatimukset henkilökunnalla on.

Pilkkeen työntekijät pitävät hyvää huolta lapsista, ja meidän tehtävämme yrityksenä on pitää hyvää huolta työntekijöistämme. Pilkkeellä päiväkotien työt on jaettu varhaiskasvatuksen opettajien, varhaiskasvatuksen hoitajien, päiväkoti-huoltajien ja johtajien kesken niin, että kaikilla on aikaa keskittyä omaan työhönsä ja tehdä se niin hyvin kuin mahdollista.

Ota yhteyttä lähimpään Pilke-päiväkotiin!

Usein kysyttyä päiväkotiin hakemisesta

Kysy lisää!

Kysy lisää!
Mitä sinä haluaisit tietää tai kysyä? Asiakkuusjohtajamme Riikka Mattsson työskentelee Vantaan toimistollamme, ja hän auttaa mielellään.